Musiikin salanimiä ja nimimerkkejä

© Harri Hirvi & Viihdemusiikin Ystävien Seura ry

Päivitetty viimeksi tiistaina 3. heinäkuuta 2007

A = sovittaja
J = levy-yhtiön johtaja tai tuottaja
L = laulaja/lausuja
M = muusikko/kapellimestari
R = tutkija, toimittaja
S = säveltäjä
T = tekstintekijä, sanoittaja, runoilija

Nimet ovat tällä listalla salanimen tai nimimerkin mukaisessa järjestyksessä. Listalla on mukana myös joidenkin henkilöiden alkuperäinen nimi tai jokin muu vastaavanlainen nimi, vaikka näissä tapauksissa kyse ei olekaan nimimerkistä tai salanimestä. Lista on koottu pääasiassa kevyenmusiikin edustajista, mutta mukana on myös taidemusiikin edustajia sekä rajoitetusti rock-musiikissa vaikuttaneita henkilöitä. Huomautuskentässä on tietoa nimimerkistä, etenkin laulajien kohdalla on usein maininta siitä, milloin nimimerkkiä on käytetty. Katso erillisestä listasta, jos haluat tietää millä eri nimellä kukin henkilö on vaikuttanut suomalaisessa musiikkielämässä. Kirjallisuuslähteet on merkitty vihreällä. Mikäli kirjallisuuslähteissä on vain sukunimi ja vuosiluku, löytyy tarkempi tieto erillisestä tiedostosta. Monista henkilöistä löytyy lisäksi ns. hyperlinkki.

 

Nimimerkki Oikea nimi Funktio Huomautus / Lähdeviite
Aallos, Arvo Arvo Aallas T Teosto
Aaltio, Eki Erkki Aaltio L Vain yhdellä levyllä (Tähti RW 458) v. 1951. Hirvi 2000
Aalto, Heikki Heikki Aaltoila S Aalto on Aaltoilan alkuperäinen nimi. Heiniö, Suomalaisia säveltäjiä, 1994
Aalto, K. Usko Hurmerinta (Usko Kemppi) S Viola-tietokanta
Aalto, Ossi Osmo Aalto M Haapanen 1990
Aaltonen, Mongo Tapio Aaltonen M, L, T Suomen kansallisfilmografia 10
Aaltonen, Remu Henry Aaltonen L, M Haapanen 1990
Aaltonen, Topi Ture Ara L Levytykset v. 1929-1930 His Master's Voice -levyillä ja v. 1939 Sointu-levyillä. Hirviseppä 1969
Aarnio, Jorma Alvar Andström S, M Teosto
Aaron Aaro Laukkonen L Levytykset 1970-luvulla. Latva - Tuunainen 2004
Aava, Aarno Pentti Tuominen L Levytykset v. 1949 Triola-levyillä. Haapanen 1990
Aava, Aleksanteri Santeri Kuparinen T Suomen kirjailijat 1809-1916
Aava, Kari Toivo Kärki / Helena Eeva / Auvo Kurvinen / Kerttu Mustonen S, A, T Säveltäjänä aina Toivo Kärki, sanoittajana joko Helena Eeva tai Auvo Kurvinen, kappaleessa Tuuli tuon kertokoon Kerttu Mustonen. Suomen kirjallisuus 1944-1948. Toivo Kärki
Achté, Aino Aino Ackté L Achté on Acktén alkuperäinen nimi
Adamson, Uno Uuno Laakso L Uno Adamson on Uuno Laakson alkuperäinen nimi.   Suomen kansallisfilmografia 1
Addic, Jone Jouni Ullakko S, T  
Agapetus Yrjö Soini T Suomen kirjallisuus 1921-1923
Ahlgren, Jaakko Jaakko Leppo T Ahlgren on Lepon alkuperäinen nimi. Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937
Ahlqvist, Pepe Pertti Ahlqvist L, M, S, T Suomen kansallisfilmografia 11
Aho, Antti Jukka Kuoppamäki T Teosto. Jukka Kuoppamäki
Ahonen, Kapa Kari Ahonen L, M, S, T Teosto
Ahti, Viola Pekka Järvinen S, A Albert Järvinen
Ahto, Aaro Aaro Lahtinen M, S Levytykset v. 1950 ja 1953 Triola-levyillä. Teosto
Aikki Aikki Perttola-Flinck T Vain kappaleessa Sininen kenkäpari (Philips 340604 PF) v. 1962
Aila Aila Pulakka L Levytykset v. 1961-1962 Manhattan- ja Triola-levyillä. Viikonloppu 1962:6
Aila Aila Mäkinen L Yhtyeessä Aila ja Asta. Vain yhdellä levyllä (His Master's Voice TJ 314) v. 1965. Gramex
Aimo Aimo Saxelin L Vain kappaleessa Ilta Linnanmäellä (Polydor NH 54727) v. 1963. Kylänpää 1994
Aimo, A. Aimo Andersson L Levytykset v. 1933-1948, 1953, 1960-1963. Haapanen 1990
Ainola, Anni Anni Matero T Halvorsen 1996
Aira-Anneli Aira-Anneli Mäkinen L Vain yhdellä levyllä (His Master's Voice TJ 321) v. 1965. Järvelä 1997
Airas, Penni Elise Airas T Teosto. Penni Airas
Ajomies, A. Arthur Fuhrmann S Teosto
Aki Antti Raivio L Yhtyeessä Aki ja Turo. Viola-tietokanta
Ala-Tuuhonen, Aune Aune Haarla T Ala-Tuuhonen ei ole salanimi, vaan avioliiton kautta oikea nimi. Suomen kirjailijat 1945-1970
Alaja, S. Elisabeth de Godzinsky T  
Alanko, Jussi Juhani Alanko L, M, S, T Teosto
Alanko, Ville Vilho Alanko L Levytykset v. 1929-1930. Haapanen 1990
Albrecht, Siiri Aino Veijola T Vain kappaleessa Valkea satu v. 1940. Teosto
Alceste Nino Runeberg T Suomen kirjallisuus 1944-1948
Aleksi, A. Arto Johansson T, S Teosto
Alenius, Raija Raija Jääskä L Alenius on Jääskän tyttönimi
Alfa Antero Alpola T Lähde: Antero Alpolan kirje TH:lle
Allan, Markus Allan Isberg L Haapanen 1990
Allan, Ola Valto Tynnilä S Kukkonen 1999. Gronow - Lindfors - Nyman 2004
Alm, Alfons Alfons Almi L Alm on Almin alkuperäinen nimi. Otavan iso musiikkitietosanakirja 1
Aloma, P. Pentti Kärkinen S, T, A  
Alppila, J. Josef Liebkind S Vain kappaleessa Carita v. 1955
Alvarez, Miguel Ronald (Ronnie) Kranck M, A Hirvi 2000. Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki
Alvas, Juho Hans Rüdiger Alvas M Vain yksi levytys: Nocturne (Rytmi R 6142) v. 1952.  Otavan iso musiikkitietosanakirja 1
Andelin, Väinö Väinö Hämeen-Anttila T Andelin on Hämeen-Anttilan alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Andersson, Eino H. Eino H. Ahti T Andersson on Ahtin alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1917-1944
Andersson, Merikarhu Unto Satoranta L Vain yhdellä levyllä (Taateli TL 1) v. 1976. Niemi - Rantala 2004
Andrew, Rosie Rosa Rung L Marion Rungin äiti. Esiintyjänä 1940-luvulla. Hirvi 2000
Andy Antti Einiö L Haapanen 1990
Anerto, Boris Boris Andrejeff S Vain kappaleessa Surun kukka v. 1954
Anja-Kaarina Anja Portaankorva T Teosto
Anjushka Anja Piipponen L Levytykset 1970-1980-luvuilla. Haapanen 1990
Ann-Christine Ann-Christine Nyström L Levytykset 1960-luvulla. Haapanen 1990
Anki Agneta Lindqvist L Lehtonen, Suomalaisen rockin tietosanakirja
Anna Anna Babitzin L Levytykset 1970-luvulla. Latva - Tuunainen 2004
Anna-Liisa Anna-Liisa Heinonen (Väkeväinen) L Levytykset v. 1953 ja 1956 Leijona- ja Rytmi-levyillä. Haapanen 1990
Anneli Aune Holmqvist (Aune Antti) L Levytykset v. 1942-1943 Kristall- ja Imperial-levyillä. Otavan iso musiikkitietosanakirja 1
Annika Annika Välimäki L Levytykset 1970- ja 1980-luvulla. Niemi - Rantala 2004
Annuli Aune Haarla (Ala-Tuuhonen) T Suomen kirjallisuus 1955-1957
Antikainen, Laura Laura Ruotsalo L, T Antikainen ei ole salanimi, vaan avioliiton kautta oikea nimi. Latva - Tuunainen 2004
Antero, O. Osmo Ruuskanen A, S  
Antone, Tony Jorel Antone L Hirvi 2000
Antti, Aune Aune Holmqvist L Levytykset v. 1950-1951 ja 1956. Otavan iso musiikkitietosanakirja 1
AP Antti Hammarberg L, S Vain yhdellä levyllä v. 1966 (Philips 340738 PF). Kylänpää 1994. Irwin Goodman
Apo Auvo Nuotio L Vain yhdellä levyllä (Odeon PLD-EP 2007) v. 1956. Haapanen 1990
Aquarius Arto Nuotio L Vain yhdellä levyllä (Columbia 5E 006-634133) v. 1970. Teosto
Aranto, Rani Maire Pohjanheimo T Teosto
Arha, H. Helge Pahlman T Vain kappaleessa Pieni keidas v. 1952
Arijoutsi Heikki Marttila T Pakinoitsija- ja kirjailijanimimerkki. Hirviseppä 1969
Armi Armi Aavikko L Levytykset 1970-1980-luvuilla. Latva - Tuunainen 2004
Arne, Matias Aarne Salonen L Levytykset v. 1929 Columbus-levyillä. Haapanen 1990
Aro, Markku Markku Puputti L Haapanen 1990
Arpa, Into Edvin Heimovalta S Suomen kirjallisuus 1944-1948
Artell, Kalevi Unto Mononen S, T Monosen sisarenpojan nimestä.  Metsämäki & Pelkki 1997
Arthur, F. Arthur Fuhrmann A, M Halvorsen 1996
Arti, V. Kaarlo Väinö Valve T, S Suomen kirjallisuus 1939-1944
Arto K. Arto Penttilä L Levytykset 1980-luvulla. Hirvi 2000
Arto, Olli Arvo Ukkola L Vain yhdellä levyllä (Sävel S 9006) v. 1948
Arvily Arvid Lydecken T Suomen kirjallisuus 1916-1920
Arvola, Ami Aimo Arvola L  
Ascari, Fortunato Osmo (Ossi) Malinen S Vain kappaleessa Öisen meren laulu v. 1959
Aspelund, Ami Anne-Marie Aspelund L Haapanen 1990. Ami Aspelund
Aspirin, Anna Juhani (Jussi) Tuominen T Nimimerkin haltijan oma ilmoitus (s-postiviesti).
Aspö-Erik Erik Jansson M Pelimannimatrikkeli 1984
Asta Asta Mäkinen L Yhtyeessä Aila ja Asta. Vain yhdellä levyllä (His Master's Voice TJ 314) v. 1965. Gramex
Attinen, Pekka Peter Akimov S Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki
Auvo Vesa-Matti Loiri L Niemi - Rantala 2004
Avellan, Raya Raija Avellan (Valtonen) L Strömmer - Haapanen 1992. Niiniluoto 1992
Babitzin, Kirka Kirill Babitzin L Kylänpää 1994. Kirka
Babitzin, Sammy Aleksandr Babitzin L, T Latva - Tuunainen 2004
Babitzin, Ykä Georgij Babitzin L Latva - Tuunainen 2004. Ykä Babitzin
Bablo Marko Junnilainen L Levytykset 1990-2000-luvuilla. Latva - Tuunainen 2004
Badding Rauli Somerjoki L Vain yhdellä levyllä (Eteenpäin NG 99) v. 1966. Kylänpää 1994. Rauli Somerjoki
Barbara Barbara Helsingius L Levytykset v. 1966-1967 Blue Master -levyillä. Kylänpää 1994. Barbara Helsingius
Beach, Gerald Harry Bergström S Teosto
Bean, Judge, Jr. Hannu Nurmio L, S, T Teosto. Tuomari Nurmio
Beat-Pete Pekka Rytkönen L Vain kappaleessa Se jokin sinulla on (Johanna JHNS 159) v. 1981
Beatrice ? T Vain kappaleessa Tangokavaljeeri v. 1958
Beni Pentti (Beni) Siltala L Levytykset v. 1972 Blue Master -levyillä. Haapanen 1990
Benno Nils Blummé L Yhtyeessä Benno ja Tarro. Vain yhdellä levyllä (Parlophone PAR 991) v. 1969. Lehtonen, Suomalaisen rockin tietosanakirja
Berg, Olof Olli Vuorinen T Olof Berg on Olli Vuorisen alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Bergh, Martin Martti Wuori T Martin Bergh on Martti Wuoren alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Bergh, Samuel Gustaf Samuli Kustaa Berg T Samuel Gustaf Bergh on Samuli Kustaa Bergin alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Berit Tuula Etola L Haapanen 1990. Berit
Bestman, Benjamin Pentti Matilainen T Teosto
Birch, Werner A. Werner Koivunen S, M  
Björk, Eva Eva Kronqvist T Teosto
Björkman, Teddy Theodor Björkman L Levytykset v. 1929 Odeon-levyillä. Haapanen 1990
Black, Bill Antti Hammarberg / Veikko (Vexi) Salmi S, T Säveltäjänä Antti Hammarberg ja sanoittajana Veikko Salmi. Irwin Goodman. Teosto. Veikko (Vexi) Salmi
Blom, Atte Artto Blom T Teosto
Blomfeldt, Oke Oke Tuuri L Blomfeldt on Tuurin alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
Blomstedt, Jussi Jussi Jalas M, A, S Blomstedt on Jalaksen alkuperäinen nimi. Otavan musiikkitieto
Borg-Lindell Jukka Haavisto S Vain kappaleessa Pustan kehtolaulu v. 1954
Borgman, Eino Eino Linnala S, A Borgman on Linnalan alkuperäinen nimi
Bosse Lars-Magnus Österberg L Yhtyeissä Bosse ja Robert, sekä Anki, Bosse ja Robert. Levytykset 1962-1968. Haapanen 1990
Bosse, E. Pentti Lasanen S, A TH:n tekemä Kalevi Korven haastattelu 1996
Brave, Antonio Toivo Kärki S Suomen kirjallisuus 1955-1957. Toivo Kärki
Brita Brita Koivunen L Yhtyeessä Brita, Laila ja Vieno v. 1960-1961 Scandia-levyillä, sekä yhtyeessä Brita ja Eikka 1960-luvulla. Kylänpää 1994
Brofeldt, Johannes Juhani Aho T Johannes Brofeldt on Juhani Ahon alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Brutal, Brita Heini Tola L Yhtyeessä Kake Singers. Popp, Poppologia, 2002
Brutal, Hertta Ulla Tapaninen L Yhtyeessä Kake Singers. Popp, Poppologia, 2002
Brutal, Jytkimä Jaakko Laiho L Yhtyeessä Kake Singers. Popp, Poppologia, 2002
Brännas, Tauno Tauno Palo L Tauno Palo. Brännas on Palon alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
Bugaluu Kaisu Liuhala T Teosto
Burgess, Harold G. Harry Bergström S Vain kappaleessa Tuo aika mennyt on vuonna 1961. Teosto
Bäckman, Teuvo Teuvo Puro L Bäckman on Puron alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
CAJ Christina (Crisse) Johansson T  
Calamnius, Ilmari Ilmari Kianto T Calamnius on Kiannon alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Camilla Camilla Ståhle L Levytykset 1970-1980-luvuilla. Latva - Tuunainen 2004
Canto, Enrico Erkki Kanto L Levytykset 1970-1980-luvuilla. Haapanen 1990
Caramancha, Carlos Kalervo Halonen S Vain kappaleessa Me emme eroa koskaan v. 1993
Carita Carita Holmström L Vain yhdellä levyllä (Sonet T 6532) v. 1969. Myös (Blue Master BLU 772) v. 1971. Haapanen 1990
Carlson, O. Kim Borg S Vain teoksessa Tre romanser för tenor. Ei levytyksiä. Borg, Muistelmia 1992
Carola Carola Standertskjöld L Haapanen 1990
Castello, Juan Jaakko Borg S Pennanen - Mutkala 1994. Borgin kirje TH:lle 25.10.1993
Castrén, Sipi Ilkka Vainio T Gronow - Lindfors - Nyman 2004
Cay Cay Karlsson L, M Yhtyeessä Cay & The Scaffolds. Levytykset v. 1963-1964 Werner Bros -levyillä. Haapanen 1990
Cherie Pirjo Rickström L Vain yhdellä levyllä (His Master's Voice TJ 347) v. 1966. Haapanen 1990
Coast, Sam Seppo Rannikko M Vain yhdellä levyllä (Scandia KS 545) v. 1964
Costiander, Paavo Paavo Kostioja L Costiander on Kostiojan alkuperäinen nimi. Otavan iso musiikkitietosanakirja 3
Cupols Damkör Harmony Sisters L Levytykset v. 1947 ruotsalaisilla Cupol-levyillä
Dahlberg, Ronnie Arto af Hällström S, T Teosto
Daltton, Teddy-Boy Kari Väänänen S, T Teosto
Dankvartetten Angela Harmony Sisters ja Ester Valtonen L Ester Valtonen on Valtosen sisarusten äiti. Vain yhdellä ruotsalaisella levyllä (Cupol 4022) v. 1947
Danny Olavi Virta T Vain kappaleessa Suzy, pieni neekerityttö v. 1950. Olavi Virta
Danny Ilkka Lipsanen L Haapanen 1990. Danny
Dave Seppo Kohvakka L Levytykset 1970-luvulla. Haapanen 1990
Day, May Maire Ojonen (Valtonen) L Ruotsalaisilla äänitteillä. Strömmer - Haapanen 1992
Dernjatin, Tamara Tamara Hramova L Dernjatin ei ole nimimerkki, vaan avioliiton kautta oikea nimi. Hirvi 2000
Dixon, Ray Carl Gustav Blyh L, S, T Levytykset v. 1952-1953
Dobro, Jan Jan Dobrowolski S Teosto
Dolls, Charlie Hyttinen, Jari S, T Teosto
Donna Kyllikki Solanterä T Vain kappaleessa Jussin tango v. 1957. Suomen kirjallisuus 1955-1957
Dorkin, Alan Pertti Reponen T Suomen kansallisfilmografia 10
Dowes, Cay Seija Lampila L Esiintyjänä 1950-luvulla. Lampila-Lassiter 1995
Drome, Jason Jari Karjalainen S, T, A, M Viola-tietokanta
Duuri, Kai Vilho Koljonen T Teosto
Eagle, Sam Sami Piiparinen S, T, A Suomen kansallisfilmografia 10
Eddie Erkki Kupari L Yhtyeessä Eddie ja Soitto-orkesteri Rempsetti. Vain yhdellä levyllä (Finnlevy SFLP 9568) v. 1975. Hirvi 2000
Eddy Tapani Lehikoinen L Levytykset 1960-1970-luvuilla. Haapanen 1990
Eemeli Valma Kivitie T Hirvi 2000
Eemeli Esko Toivonen L, T Levytykset 1950-1980-luvuilla. Haapanen 1990
Eemil, F. Emil Forsström S Vain kappaleessa Ristiinan jenkka v. 1955
Eero Eero Raittinen L, M Yhtyeessä Eero ja Jussi. Haapanen 1990
Eeva Eeva Vuortama T Metsämäki - Pelkki 1997
Ego Esko Martti Toivonen S, T Teosto
Eija Eija Inkeri Lappalainen L Vain kappaleessa Rytmikästä joulua (Columbia MY-EP 724) v. 1960
Eija Inkeri Eija Inkeri Lappalainen L Levytykset 1950-1960-luvuilla. Suomen kansallisfilmografia 4
Eija Sinikka Eija Sinikka Kovanen L Levytykset 1970-2000-luvuilla. Haapanen 1990
Eijariitta Eija Kantola L Levytykset v. 1988 CAJ-levyillä. Latva - Tuunainen 2004
Eikka Eino Virtanen L Yhtyeessä Brita ja Eikka. Levytykset 1960-luvulla. Kylänpää 1994
Eini Väinö Rantanen T Vain kappaleessa Pieni sinilyhtykapakka v. 1936
Eini Eini Orajärvi L Levytykset 1970-1990-luvuilla. Haapanen 1990
Eino, Sirkka (tuntematon oopperalaulaja) L Vain yhdellä levyllä (Tähti RW 496) v. 1953. Metsämäki - Pelkki 1997
Einola, Ahti  H. Eino H. Ahti T Suomen kirjailijat 1917-1944
Eira, Maaria Saskia Marjatta Suomalainen L Vain yksi levytys: Balladi (Rytmi B 2042) v. 1943. Suomen kansallisfilmografia 5. Helsingin Sanomat 20.6.1999
Eje, Marcus Einar Englund S Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. Einar Englund
Eki-Setä Erkki Rapo L Vain yhdellä levyllä (Aloha Records ALOHA 1), v. 1981
Eklund, Erik Erkki Eirto L Erik Eklund on Erkki Eirron alkuperäinen nimi. Levytykset v. 1930-1931 Tri-Ergon-levyillä. Haapanen 1990
Eklund, Erkki Erkki Eirto L Eklund on Eirron alkuperäinen nimi. Levytykset v. 1932 Polydor-levyillä. Hirviseppä 1969
Ekman, Nisse Nils Ekman M Historiallisia harmonikkalevytyksiä 2 CD-levyn teksti
Ekman, Wille William Ekman M Historiallisia harmonikkalevytyksiä 2 CD-levyn teksti
Ela Eine Laine T Suomen kirjallisuus 1939-1943
Ellenberg, Toppo Toppo Elonperä T Ellenberg on Elonperän alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
Elmstedt, Esko Esko Elstelä T Elmstedt on Eskolan alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1945-1970
Elmstedt, Oskar Oskar (Ossi ) Elstelä L, M Elmstedt on Elstelän alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
Elo, Ola Esa Simonen S, T Teosto. Robin
Elomaa, Kike Ritva Elomaa L Levytykset 1980-2000-luvuilla. Hirvi 2000
Elsa Maire Maire Ojonen (Valtonen) L Elsa Maire = molemmat etunimet. Vain yhdellä levyllä (Cupol FC 5013) v. 1954. Niiniluoto 1992
Elstelä, Ossi Oskar Elstelä L, M Vain kappaleessa Monni Holopaisen naimamietteitä (Decca SD 5084) v. 1949. Myös elokuva- ja teatterialalla. Suomen kansallisfilmografia 1
Elvi, P. Jaakko Tuuri T Suomen kirjallisuus 1921-1923
Eläin, Leo Heimo Holopainen L Popp, Poppologia, 2002
Enbom, Erik Erkki Ertama S Erik Enbom on Erkki Ertaman alkuperäinen nimi. Otavan musiikkitieto
Endahl, Einar Aarne Hildén T Teosto
Engblom, Janne Jan Engblom L, S, T Teosto
Enlund, Johan Juhana Ennola T Johan Enlund on Juhana Ennolan alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Enroth, Pepe Pertti Enroth L Levytykset 1980-luvulla. Hirvi 2000
Era Erkki Ainamo T Suomen kirjallisuus 1944-1948
Erkki Erkki Melakoski L Vain kappaleessa Kurkota kuuhun (Scandia KS 523) v. 1964. Kylänpää 1994
Erkko, J. H. Johan (Juhana) Henrik Erkko T Suomen kirjailijat 1809-1916
Erkkola, Esa Esaias Erkkola S, T  
Erkkonen, Johan Henrik Johan (Juhana) Henrik Erkko T Erkkonen on Erkon alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Erno Erno Lindahl L Levytykset 1960-luvulla. Haapanen 1990
Erta, E. Erkki Ertama A Suomen kirjallisuus 1955-1957
Erwin, Ovan Olavi Virta / Erkki Rahkola S Olavi Virran ja Erkki Rahkolan yhteinen nimimerkki. Hirvi 2000. Olavi Virta
Eräkare, Jopi Jouko Eräkare L, S, T Vain yhdellä levyllä (Columbia MY 101) v. 1964. Haapanen 1990
Eräs, Erkki Kauko Käyhkö L Levytykset v. 1948-1951, 1953-1954. On olemassa myös nuorempi laulaja, jolla on sama nimimerkki. Halvorsen 1996. Haapanen 1990. 
Eräs, Erkki Erkki Pärtty L Levytykset 1980-1990-luvuilla. Kymen Sanomat 19.3.1995
Esa Esaias (Esa) Pakarinen L Esa Pakarinen. Levytykset v. 1953-1954 Rytmi-levyillä. Kylänpää 1994
Esa Esa Saario L Yhtyeessä Esa ja Maikki. Levytykset v. 1961 Parlophone- ja Finlandia-levyillä. Kylänpää 1994
Esine, V. Rauli Somerjoki T Metsämäki - Miettinen 1996. Rauli Somerjoki
Esko, Matti Matti Eskonniemi L Haapanen 1990. Matti Esko
Esko, Roope Robert von Essen S, A Gronow - Lindfors - Nyman 2004
Eskola, Tauno Erkki Eirto L Levytykset v. 1942 Columbia-levyillä. Haapanen 1990
Ess-Ell Joel Rundt T Suomen kirjallisuus 1944-1948
Essi Essi Vatanen L Vain kappaleessa Joulukirkkoon (Odeon PLD 136) v. 1956
Etelä, Harry Aimo Viherluoto T Suomen kirjallisuus 1944-1948
Etelälehto, Mirjam Margareta Muthreich-Söderlund T Vain kappaleessa Blueberry Hill v. 1962
Eve Jarkko Eve L, M, S, T Bagh - Hakasalo 1986
Eveliina Eeva-Leena Sariola (Pokela) L Levytykset v. 1962-1965. Haapanen 1990
Falcon, Freddie Jorma Kääriäinen L Latva - Tuunainen 2004
Fedosow, Jucca Johannes Fedosow L  
Finne, Jalmari Hjalmar Finne T Suomen kirjailijat 1809-1916
Fisherman, E. Esa Kaartamo S, T, A  
Fleuvemont, Leonard Harry Bergström A, S Leonard = Bergströmin toinen etunimi Lennart; "Fleuvemont" Bergströmin ”käänteinen” ranskannos. Teosto
Flight, Johnny Kari Heimonen M, S, T Teosto
Flinkhammar, Artturi Artturi (Arttu) Suuntala L Flinkhammar on Suuntalan alkuperäinen nimi
Flinkhammar, Martti Martti Suuntala L Flinkhammar on Suuntalan alkuperäinen nimi
Folio Erkki Hakala T Vain kappaleessa Muistakkos Miina v. 1968. Teosto
Folk-Fredi Matti Siitonen L Levytykset v. 1965-1966 Philips-levyillä. Haapanen 1990
Forsell, Johnny John Forsell L Isoisä tunnettu laulaja John Forsell. Haapanen 1990
Forsgren, Martti Martti Korpilahti S, T Forsgren on Korpilahden alkuperäinen nimi. Otavan iso musiikkitietosanakirja 3
Forsman, August Valdemar Aukusti Valdemar Koskimies T August Valdemar Forsman on Aukusti Valdemar Koskimiehen alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Forsman, Ecko Eric Forsman M Hirvi 2000
Forsman, Eero Eero Koskimies A, M Forsman on Koskimiehen alkuperäinen nimi. Otavan iso musiikkitietosanakirja 3
Forsman, Filip Vilppu Koskimies T Filip Forsman on Vilppu Koskimiehen alkuperäinen nimi
Forsnäs, Veikko Antero Veikko Antero Koskenniemi T Forsnäs on Koskenniemen alkuperäinen nimi. Suomen kirjailijat 1809-1916
Forsström, Annikki Annikki Arni L Forsström on Arnin alkuperäinen nimi. Otavan iso musiikkitietosanakirja 1
Forsström, Paavo Paavo Arni J Forsström on Arnin alkuperäinen nimi. Otavan musiikkitieto
Framåt, Stig Ilkka Uotila R Suomen kansallisfilmografia 10
François, Mr. François de Godzinsky S François alunperin puolalaisittain Franciszek. Suomen kirjallisuus 1939-1943. Franck 1992
Frederick Ilkka Sysimetsä L Vain yhdellä levyllä (Sonet T 6530) v. 1969. Kylänpää 1994
Frederik Ilkka Sysimetsä L Haapanen 1990
Fredi Matti Siitonen L Haapanen 1990
Freeman Leo Friman L, M, S, T Latva - Tuunainen 2004. Freeman
Frestadius, Lasse Lars Frestadius L Vain kappaleessa Chiquita mia (Rival RL 6) v. 1959. Kylänpää 1994
Frestadius, Lauri Lars Frestadius L Vain kappaleessa Halki maailman (Rytmi RN 4111) v. 1957. Kylänpää 1994
Friday, Fred Seppo Paakkunainen S Teosto
Furman, Jaakko  Jaakko Vuormaa M Furman on Vuormaan alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 2
Furman, Jacob Jaakko Vuormaa M Jacob Furman on Jaakko Vuormaan alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 2
Fält, Kalle Pertti Fält L, S, T Lehtonen, Suomalasien rockin tietokirja
G Markku Laamanen T Vain kappaleessa Ampu tulee (Finnlevy SFLP 9547) v. 1974
G. A. Johanssonin Perikunta Rauli Somerjoki T Suomen kansallisfilmografia 11. Rauli Somerjoki
Genetz, Paavo Paavo Jännes L Genetz on Jänneksen alkuperäinen nimi. Suomen kansallisfilmografia 1
Geschwister Waltonen Harmony Sisters L Saksalaisilla äänitteillä. Latva - Tuunainen 2004
Gideon, Onni Onni Tervonen S, A, M Haapanen 1990
Gitte Gitte Haenning L Tanskalaissaksalainen laulaja, levytti suomeksi kappaleen Tämä maa (His Master's Voice TJ 228) v. 1961. Kylänpää 1994
Gobseck Artto Blom T Teosto
Gold, Gary Markku Laamanen S  
Goodman, Irwin Antti Hammarberg L, S, T Suomen kirjallisuus 1964-1966. Irwin Goodman
Grana Onni Laihanen S Vain kappaleessa Kadotettu rakkauteni v. 1942