Tyyne Maria
Pahkamäki, os. Nieminen, syntyi 25.3.1911 Juho Selim ja Lyydia (os. Virtanen)
Niemisen torppaan Korpilahden kunnassa.
Tyyne
Pahkamäen vuonna 1930 solmittu ensimmäinen avioliitto Väinö Ilmari Kallion
kanssa päättyi avioeroon sotien jälkeen vuonna 1948. Tästä avioliitosta syntyi
neljä lasta, yksi poika vuonna 1932 ja kolme tyttöä vuosina 1935, 1937 ja 1943.
Eron
jälkeisenä vuonna 1949 Pahkamäki avioitui uudelleen Taito Aaretti Pahkamäen
kanssa, hän muutti uuden puolisonsa ja neljän ensimmäisestä avioliitosta
syntyneiden lasten kanssa Jyväskylän maaseurakuntaan eli Vaajakoskelle, mutta
palasi viimeisiksi vuosikseen vuonna 1998 takaisin syntymäkuntaansa
Korpilahdelle.
Maamme
merkittävimpiin kansanlaulajiin ja perinteen tallentajiin kuuluneelle
Pahkamäelle myönnettiin mestarikansanlaulajan arvonimi vuonna 1979; tämä
arvonimi on Pahkamäen lisäksi myönnetty esimerkiksi Hilja Grönforsille, Erkki
Rankaviidalle ja Irja Kuoppalalle.
Pahkamäki
lauloi, sanoitti ja sävelsi, mutta tähän mennessä vain muutamia hänen
sanoittamia ja säveltämiä kappaleita on levytetty, kuten Pelimannin heila, jonka Pahkamäki
levytti itse vuonna 1985, vaikka hänellä on omia sanoituksia ja sävellyksiä
satoja, lisäksi hän levytti kappaleet Euran kirkkomaalla (1976) ja Kultani talo
(1985).
Keski-Suomen
Kansanmusiikkiarkistoon ja valtakunnallisiin kokoelmiin hän on laulanut satoja
lauluja. Kymmenien vuosien aikana Pahkamäki kirjoitti lähes tuhat vanhaa ja
uutta laulua vahakansivihkoihinsa, jotka nyt siirtyvät Keski-Suomen Museoon.
Tästä ohjelmistosta koottu Kansanlaulajan
Kirja ilmestyi vuonna 1984. Laulun syntymistä Pahkamäki kertoo selittäneensä
monille ja ihmetelleensä sitä itsekin, laulu syntyy Pahkamäen mukaan istumalla
metsässä kannon päällä, unohtamalla kokonaan muun maailman, katsomalla tummuvaan
kesäiltaan, kuuntelemalla laineen liplatusta ja lintujen laulua. Pahkamäen
mukaan ensin syntyvät joskus sanat, joskus sävel, sävelen hän talletti
laulamalla kasetille, sen kummemmin hän ei laulun syntymää osaa selittää, se on
hänen mukaansa Luojan lahja, josta pitää olla kiitollinen. Valtion
taiteilijaeläke myönnettiin Tyyne Pahkamäelle vuonna 1982. Leskeksi Pahkamäki
jäi vuonna 1981, kun puoliso Taito Pahkamäki kuoli. Tyyne Pahkamäki kuoli
27.11.2005 Korpilahdella 94-vuotiaana asuttuaan viimeiset vuotensa
korpilahtelaisessa vanhainkodissa.
©
Viihdemusiikin Ystävien Seura ry & E. Pekkarinen, tammikuu
2006
Viihdemusiikin Ystävien Seuran
pääsivulle