Veikko Vilho Kines syntyi
Sievissä helmikuun 14 päivänä vuonna 1918, mutta varttui Viitasaaren
Kotvalassa. Nuorena miehenä Kines oli Helsingissä musiikkia opiskelemassa ja
elätti perheensä rakentamalla 25 kitaraa sekä muita soittimia, mm.
bassokitaroita ja selloja. Lisäksi hän rakensi viuluja sekä korjasi
antiikkihuonekaluja, joten hänellä oli erittäin hyvät kädentaidot
16-vuotiaana Kines pääsi
mukaan Saima Korhosen teatteriryhmään, joka kierteli ympäri Suomea. Samassa ryhmässä
näytteli myös viitasaarelainen Eemil Esko. Teatteriryhmä esiintyi lähinnä
työväentaloissa. Tämän jälkeen Kines näytteli useissa eri teattereissa; lisäksi
hän on esiintynyt muutamissa elokuvissa.
Sota-aikana Kines toimi
IT-patteristossa ja monien muiden viihdetaiteilijoiden tavoin
viihdytysjoukoissa. Kines kierteli rintamalla Siiri Angerkosken ja
harmonikkataiteilija Alvian (Alvi) Palhon kanssa. Kines levytti vain yhden
laulun, Yrjö Saarnion polkkayhtyeen säestyksellä vuonna 1947 kappaleen Taas Hilima tulj ja mänj jonka sävelsi
Yrjö Saarnio ja sanoitti Taavetti (Tatu) Pekkarinen.
Veikko Kines ei osannut
nuotteja, mutta oli taitava soittaja korvakuuloltakin. Hän soitti myös useissa
häissä. Helsinkiläissyntyisen Maryn kanssa Veikko meni naimisiin juhannuksena
1947. Kines muutti vuonna 1969 Ruotsiin, jossa hän jatkoi soittelemista ja
näyttelemistä; hänellä ja Mary-vaimolla on kaksi tytärtä ja kaksi poikaa.
Vaikka Kines muuttikin Ruotsiin, Suomi
säilyi rakkaana maana, ja hän vieraili usein kotiseudullaan Kotvalassa
sukulaisten luona.
Veikko Kines kuoli
83-vuotiaana kotikaupungissaan Nyköpingissä vuonna 2001.
© Viihdemusiikin
Ystävien Seura ry & E. Pekkarinen, toukokuu 2006